Kotona taas!

 Heippa Kaikille!

 Tumefika nyumbani salama! Matka Suomeen oli pitkä, eikä vain ajallisesti vaan myös henkisesti. Nyt tuntuu kuin olisi ollut valovuoden päässä täältä kylmästä ja pimeästä pohjolasta. Miksihän muuten on sanonta, että pimeässä Afrikassa kun ei siellä ollut kyllä yhtään pimeää...?! Nyt tuntuu, että väsyttää aivan valtavasti. Nukkuminen on ollut vaikeaa eikä unta oikein riitä. On vähän sekava olo. Osa sydämestä ja aika suurikin palanen, jäi kyllä orpokodille Mafingaan, Tansaniaan. Onneksi tekstiviestit sinne ovat suhteellisen halpoja, joten voimme jatkaa yhteydenpitoa.

Tulimme toissa yönä puolen yön jälkeen. Kotona odotti luminen maa, kynttilät ulkona, upea tervetuloa kotiin-kyltti, suklaata, pipareita, siivottu koti, jääkaapissa valmiit voileivät ja ruokaa sekä sauna oli lämmin. Meillä on niin ihania ystäviä, että itken ilosta. Tai en tiedä miksi itken, koska muutenkin vähän itkettää koko ajan. Miten sitä ihminen voikin olla näin hassu.

Yöllä käytiin saunassa ja syötiin iltapalaa, sitten nukkumaan. Altti ehti nukkua Lontoo-Helsinki välisen matkan, joten hänellä oli tarmoa käydä heti leikkimään. Siis keskellä yötä.  Joutui hieman käyttämään perinteisiä ”kasvatus”keinoja eli uhkailua ja lahjontaa, että saatiin poika irroitettua leluistansa. Oli tainnut olla ikävä. Oma sänky tuntui hieman omituiselta myös Altin mielestä ja omassa huoneessa (yksin) oli hieman outoa käydä nukkumaan.  Se kyllä helpotti kun äiti kävi rymyämässä komeroa ja kaivelemassa jouluvalot lapsen ikkunaan. Uni tuli heti J

Lentomatkat menivät hyvin ja kaikki asiat sujuivat niin maassa kuin ilmassakin. Meitä oli ihan selvästi siunattu. Kun kone nousi Darista, saimme hetken päästä ihailla Kilimanjaron upeita lumihuippuja. Se oli vaikuttava näky meille kaikille. Lensimme myös Saharan hiekka-aavikoiden, Darfurin vuorten ja Niilin ylitse. Valitettavasti valokuva ei tee koskaan oikeutta sille mitä silmä on nähnyt. Vähän ennen Kairoa kone muutti kurssia, joten pyramidit jäivät näkemättä. Myös kun tulimme Euroopan ylle alkoi muodostua pilviä ja tuuli yltyi. Ilmakuoppia oli jonkin verran, mutta kaikesta selvittiin. Lontoossa Heathrowlla meillä oli parituntia aikaa vaihtaa terminaalia sekä käydä ostamassa vähän joulusuklaata. Tiesittekö, että lentokentällä ei voi käydä ostamatta suklaata?! Tarjoukset tobleroneista ja After eight- laatikoista oli liian houkuttelevia. Helsinkiin saavuttiin puoli tuntia etuajassa. Meitä jännitti saammeko kaikki meidän matkatavarat. Ehdimme käydä vain vessassa ennen kuin kävelimme matkatavaroita vastaanottamaan, niin kaikki kuusi pakaasia ja rumpu tulivat hihnaa pitkin lähes peräkkäin. Uskomatonta!

Nyt sitten yritetään kotiutua ja tottua pimeyteen. Milla se leipoi jo heti eilen ensimmäiset joulupiparit ja minulla on lanttulaatikot tulossa. Kinkku on käyty hankkimassa ja kohta varmaan kaivellaan loput jouluvalot. Tarvitaan hieman kirkkautta nyt tähän synkkyyteen... Pesukoneessa pyörii ehkä kuudes satsi pyykkiä ja viisi on vielä odottamassa. Kyllä tämä tästä. Altti ei ole irroittautunut leluistaan muutakuin nukkumisen ajaksi ja eilen kun kävi saunassa. Illalla Altti tuli alakertaan, oli riisuutunut ja ilmoitti meille, että nyt hänellä olisi sopiva väli käydä saunassa, aiotteko tulla mukaan vai ette? Olihan sitä mentävä.
 

Siunattua joulun odotusta kaikille!

Lähtötunnelmissa...

 



Darissa hotellin portailla. Lämmintä 45 ja kosteus 99%. Kameran linssi meni huuruun.

 Heippa kaikille!

Viimeinen päivä täällä Tansaniassa takana ja aamulla on kotiin lähtö. Kovasti on koko viikko pakkailtu, että saataisiin kaikki mahtumaan mukaan. Laukkuja on kuusi + rumpu + kaksi rinkkaa + tietokone. Jostain syystä tuntuu, että ihan kuin tavaraa olisi enemmän kuin lähtiessä. Olo on nyt aika ristiriitainen. Toisaalta on kyllä kiva palata kotiin ja joulua viettämään, mutta toisaalta on niin haikea mieli lähteä. Olemme saaneet paljon ystäviä ja lapset orpokodilla ovat ihania. Nyt ollaan siis Dar es Salaamissa hotellissa ja täällä on joulu, tai ainakin joulukuusi.



Viimeiset vilkutukset kanoille ja sitten bussille. Kotiinlähtö!



Maija ja "Maisa"

 

Naapurin pojat katselemassa telkkarista joulukalenteria. Kaikkien piti päästä syliin.

  Eilen aamulla lähdettiin Mafingan kotoa ja itkuksihan se meni. Onneksi lapset lähtivät pyhäkouluun, ettei ollut valtavaa saattuetta pihalla. Roida, Frida ja bibi Msese tulivat meidät hyvästelemään ja bibi saattoi meidät bussille. Mieli oli todella haikea ja kaikkia itketti. Itse bussimatka meni oikein hyvin, mutta alussa sattui pieni häslinki. Bussin piti tulla vasta kymmenen aikaan, mutta se tulikin puoli tuntia etuajassa. Meillä oli vielä kaikki tavarat autossa ja juteltiin pihalla ihan kaikessa rauhassa. Tuli hirveä kiire, koska nämä bussit ei todellakaan odottele. Ne pysähtyvät juuri sen verran, että matkustajat hyppäävät kyytiin ja sitten mennään. Meillä oli tekeminen laukkujen kanssa, koska niitä oli niin paljon. Aki jäi huolehtimaan laukuista ja minä menin lasten kanssa bussiin. Se jo liikkui, kun Aki tuli kyytiin ja saman tien kuski kaasutti ulos porteista. Samalla hetkellä tajusimme, että tietokone puuttuu – jäi autoon! Huusimme kuskille, että meidän tietokone jäi ja Aki ryntäsi sitä hakemaan. Kuski joutui kuitenkin jatkamaan matkaa, mutta pysäytti tien varteen vähän matkan päähän ja jäi odottamaan. Onneksi! Aki kuitenkin säikähti kun bussia ei enää näkynyt. Vitsailtiin vielä juuri ennen lähtöä, että meidän pitää jättää Mafingaan jotain tärkeää, että on pakko joku päivä palata sitä hakemaan. Melkein toteutui… 

Nyt olemme viettäneet Darissa koko tämän päivän. Olimme ajatelleet, että loput shillingit vaihdamme pois, koska emme niillä tee mitään Suomessa. Kävi kuitenkin niin, että ”pääsimme” niistä eroon ihan muutenkin. Kävimme vähän vielä ostoksilla käsityötorilla ja kas kummaa, ei jäänyt paljon vaihdettavaa. Nyt olemme hotellihuoneessa ja vain odottelemme aamua. Pakkaukset on tehty uusiksi, jotta saatiin kaikki uudetkin tavarat mahtumaan.

 Viimeisellä viikolla Milla maalasi kaikkiin loppuihin huoneisiin kuvia, joista lapset iloitsivat kovasti. Maalasimme kuvia myös tyhjiin huoneisiin, koska sinnekin voi olla lapsia tulossa. Torstaina pidimme henkilökunnalle ”suomalaisen” illan ja me laitoimme heille ruokaa. Teimme makaronilaatikkoa, nakki-pekonipaistosta, perunoita ja jauhelihakastiketta. Jälkkäriksi teimme korvapuusteja ja kaurakeksejä. Meillä oli kaurahiutaleita, koska Milla ja mummo toivat niitä meille. Ruoan kanssa teimme tomaateista, kurkusta ja kanamunista salaatin ja Milla teki salaatinkastiketta, johon tuli maitoa, sokeria ja etikkaa. Itse salaatin lehtiä emme löytäneet mistään, koska täällä ihmiset eivät syö yleensä raakoja kasviksia. Salaatti on heidän mielestään ihan lehmän ruokaa, eikä sitä nyt ainakaan sellaisenaan syödä. Bibi Msese kertoi kaikille, että Milla oli tehnyt salaatinkastikkeen ja sitä laitetaan salaatin päälle. Naapurin setä taisi ymmärtää vähän väärin ja kaatoi salaatinkastikkeen lasiinsa. Milla meinasi tikahtua nauruun, kun seurasi juoko se kaiken. Joi se! Oli hauska seurata vieraita, mitä he tekevät ja miten ruoka maistuu. Alkuun he arastelivat ja ottivat ruokaa vain vähän. Lähes kaikki kuitenkin ottivat lisää ja annosten kootkin suurenivat. Jotkut ottivat pelkkää nakkipaistosta ja jauhelihakastiketta isot määrät. Ruoka maistui hyvin ja ruoan jälkeen kerroimme vähän maasta nimeltä Suomi. Se herätti paljon naurua, kysymyksiä ja keskustelua. Olimme tehneet pienen power pointin, missä oli kuvia suomesta. Kerroimme vuodenajoista, saunasta, joulupukista, lumesta, nokiasta ja puhtaasta luonnosta. Heitä kiinnosti, miten me pidämme järvet ja metsät puhtaina. Heitä kiinnosti myös, miten ihmiset pääsevät ulos taloista jos on paljon lunta. Bibi Msese teki Akin kanssa sopimuksen, että Aki tulee vielä takaisin ja rakentaa heille saunan. Kättä päälle lyötiin…

Lauantaina oli henkilökunnan vuoro tehdä meille afrikkalaista ruokaa. Saimme keitettyjä banaaneja, ugalia, maharagea (papuja), mchichaa, lihakastiketta, vihreitä tomaatteja sekä kurpitsan lehtiä. Kaikki oli todella hyvää. Ruuan jälkeen bibi Msese piti meille todella kauniin puheen ja saimme upeita lahjoja. Saimme puisen sokerikon sekä upean eben-puisen patsaan. Istuimme vielä katsomaan meidän kuvaamia videoita Ruahan kansallispuistosta sekä orpokodilta. Ilta alkoi kääntyä yöksi ja lopuksi vielä lauloimme ja rukoilimme yhdessä. Orpokodin ihmiset jäävät kyllä sydämiimme loppuiäksi.

Lauantaina päivällä järjestimme lapsille oman juhlan. Söimme keksejä ja mehua, katsoimme elokuvaa sekä meidän kuvauksia. Näiden jälkeen lapset saivat onkia. He saivat mukaansa karkkia sekä Millan tekemät kortit. Onginta oli todella onnistunut. He eivät olleet koskaan aikaisemmin tehneet sellaista ja kaikki olivat todella innoissaan. Lapsille myös kerrottiin, että lähdemme seuraavana päivänä, joten hyvästelimme lapset.

Uskon vahvasti, että palaamme vielä Tansaniaan. Pitäähän meidän päästä katsomaan onko norsut vielä pystyssä.


Heippa Mafingan koti!!!



Tässä vielä kuva lähes koko orpokodin porukasta.