Apinoita pihapiirissä.

Habari za leo!

Tänään ei pitänyt olla mitään erikoista. Ajattelin, että otan kameran mukaan töihin ja kuvailen vähän lapsia. On tullut otettua enemmän video-kuvaa kuin tavallisia still-kuvia. Kävi vielä niin, että emme saa videoita purettua koneelle koska asennuslevyke jäi kotiin, eikä tähän koneeseen ole asennettu tarvittavaa ohjelmaa. Tuli kaiken lisäksi väärä kamerapiuha matkaan, joten emme voi edes katsoa koneen välityksellä, mitä olemme kuvanneet. Tässä on teillekin muutamia kuvia täältä orpokodilta.

Kun olin viemässä Lina-vauvaa nukkumaan, tuli Altti hirveällä tohinalla hakemaan minua. Iskä oli tullut pyörällä kyliltä ja oli törmännyt portilla suureen apinalaumaan. Halusi tietenkin näyttää apinat Altille ja saada ikuistettua ne kameralle. Kamera vain sattui olemaan minun matkassani. Onneksi apinat eivät kuitenkaan olleet ehtineet vielä lähteä. Täällä ne ovat tosi arkoja otuksia, joten ne pakenivat meidän tuloamme pusikoihin. Yksi uskalsi tulla lähemmäksi ja alkoi pitää uhkaavaa ääntä. Suunnittelimme kyllä jo, että mihin suuntaan pakenemme jos päättävät tulla kimppuun. Ilmeisesti ne kuitenkin päättivät ettei meistä ole vaaraa ja jatkoivat touhujaan. Tässä muutamia kuvia myös apinoista.



Wasalaam
Raita, Aki ja Altti

Nakkeja on pakko saada!

 

Moikka!

Tiistaina tulivat valmiiksi sekä kuku-hause että rastat. Molemmat ovat safi! Keskiviikkona lähdettiin Iringassa käymään. Bibi Msese lähti meidän kanssa ja hän oli hommannut meille myös kuljettajan. Oltiin sovittu, että lähdetään aamulla kahdeksalta. Me kyllä Akin kanssa jo epäiltiin, että mahtaakohan kuski olla paikalla sovittuna aikana mutta yllätys, ihan täsmälleen. Emme kuitenkaan lähteneet, kuten oli sovittu. Hyvin Afrikkalaiseen tapaan lähtömme viivästyi, koska autoa alettiin pesemään kahdeksalta. Pääsimme kuitenkin matkaan. Iringassa kiertelimme torilla sekä kävimme erilaisissa kaupoissa. Yhdessä kaupassa oli pakastimessa nakkeja ja kinkkua, niitä oli ihan pakko saada! Tänään herkuttelimmekin Akin tekemällä nakkikastikkeella. (Kukaan muu meidän perheessä ei saa tehdä sitä kuin iskä.) Iringasta löydettiin myös meille uusi hyvä kattila. Nyt saadaan pesuvedet ja tiskivedet kerralla keitettyä, eikä tarvitse enää kikkailla kahdella rämällä, josta toisesta meinaa tippua korvat.

 Toinen kukuista on pyöräyttänyt jo kiltisti yhden munan ja nyt uusia odotellaan. Aki kyllä jo hermostui ja uhkaili kuku-parkoja, että jos ei munia ala tippua tulee kuku-paistia. Täällä juoksee kanoja ihan valtoimenaan joka paikassa, mutta ainoat kanat jotka kiinnostavat lapsia on meidän. Meidän kanahäkkiin on ihan pakko käydä koko ajan työntelemässä jotain keppejä tai roskia tai sitten roikutaan aidassa niitä tuijottelemassa. Miksihän ne on niin kiinnostavia?!

Työt täällä jatkuvat ihan normaalisti ja nyt tuntuu ettei väsytä ihan niin paljon enää kuin alussa. Meidän päivä alkaa aamulla kun kukko joikaa viidestä alkaen. Aki nousee yleensä kuudelta ja me Altin kanssa seitsemältä. Käydään aamurukouksessa ja sitten mennään töihin, jos ei ole jotain muuta sovittuna. Noin kymmenen aikaan käydään juomassa teetä ja sitten jatketaan. Kun lapset menevät päiväunille, me yleensä valmistellaan iltaruoka ja usein leikitään myös niiden isompien lasten kanssa, jotka eivät ole koulussa. Illalla kotiin puoli kuuden aikaan ja laitetaan ruoka. Seitsemältä on jo ihan pimeää ja käydään iltapesuilla. Usein ollaan sängyssä jo ennen kahdeksaa. Ainakin jos ei skypetellä kenenkään kanssa. Unta ei tarvitse paljon odotella ja aamuun asti nukkuu sikeästi. Alussa tuntui, että vaikka nukkui melkein kellon ympäri, tarvitsi vielä päiväunetkin. Nyt pystyy jo iltaisinkin välillä vähän valvomaan. Illalla kun tulee pimeää, niin naapurissa vasta alkaa elämä. Joka ilta radiot pauhaa ja hirveä kälkätys kuuluu. Ne varmaan ihmettelee meitä, jotka vetäytyy kuin karhut talviunille:)

 Tänään muuten sattui taas hauskoja. Päivällä kuultiin hirveä kiljunta ulkoa, ihan kuin jotain olisi teuraalle viety. Naapurissa on viime kevään possuja, jotka he nyt myyvät. Heille oli tullut porsaan ostaja moottoripyörällä. Kun mentiin katsomaan, yrittivät naapurinrouva ja ostaja työntää sikaa säkkiin ja köyttää sitä kumiköydellä moottoripyörän tarakkaan kiinni. Sika huusi kurkku suorana. Onneksi saatiin pätkä tapahtumasta videolle! Eihän siitä köyttämisestä mitään tullut, joten moottoripyörä jäi siihen ja ostaja heitti sian selkäänsä ja lähti lampsimaan. Tiedä kuinka kaukana asui, mutta mopoaan se ei ainakaan vielä ole hakenut. Mahtoi olla hauska patikkamatka...

Että sellaista täällä!

Raita, Aki ja Altti

KANOJA JA PORKKANOITA...

Vuoristomaisemaa...

  Habari za leo!

Meille kuuluu taas hyvää! Mutta voi tätä Afrikkalaista systeemiä. Eilen saatiin nauraa! Oltiin kirkossa tavallisessa sunnuntain jumalanpalveluksessa. Alttarin viereen oli kannettu valtavasti maissisäkkejä ja paljon erilaisia muita tavaroita. Ne ovat lahjoja kirkolle tai jos sinulla ei ole tuoda rahaa, voit lahjoittaa jonkin asian, kuten hedelmiä, vihanneksia, vaatteita tai mitä vain keksit. Jumalanpalveluksen jälkeen pidetään huutokauppa kirkon portailla. Joku johtaa huutokauppaa ja kaikki muut seisovat ringissä rappujen edessä. Huudetaan yksi tavara kerrallaan. Eli oltiin kirkossa, jossa oli paljon tavaroita alttarilla. Yksi kasseista rapisi ja pomppi koko ajan. Me emme tienneet mitä kassissa oli, mutta arveltiin että se olisi kana. Kassista ei kyllä kuulunut mitään ääntä. Kassi jatkoi pomppimista ja lähestyi pappia koko ajan, papin siitä mitenkään häiriintymättäJ Yhtäkkiä kesken rukouksen kassi kaatui ja ulos pelmahti kana. Se tietysti yritti omille teilleen kauheasti potpottaen, mutta sen jalat oli sidottu, joten ei se juoksemalla ulos päässyt. Kukaan ei kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, mutta me jouduimm

Maija na Maisa, the Kukut

e pidättelemään naurua. Joku mies kävi pyydystämässä kanan takaisin kassiin ja kaikki olivat kuin ei mitään olisi tapahtunut. Ovat ilmeisen tottuneita tällaisiin välikohtauksiin…

No, kirkkohetken jälkeen pidettiin huutokauppa ja se aloitettiin valtavasta porkkanasäkistä. Säkistä otettiin aina sylillinen porkkanoita kerrallaan ja joku huusi ne itselleen. Kun kymmenkunta sylillistä oli mennyt, alkoi ostointo laantua. Kysyin Bibi Mseseltä (johtajalta) olisiko orpokodilla käyttöä loppusäkilliselle. Totta kai niille oli käyttöä, joten huusin säkin orpokodin lapsille ja se sai aikaan riemuhuutoja ja taputuksia! Ruokatarpeiden jälkeen oli kanojen vuoro, joita olikin kaksi. Molemmat kyllä pääsivät aina välillä karkuun, mutta ne poimittiin pensaikosta ja huutokauppa jatkui. Olin huutanut jo vaalean kanan meille, kun Altti pyysi että huudetaan mustakin, ja niin meille tuli kaksi kanaa. Niiden nimet on nyt Maija ja Maisa. Kotimatka sujui hilpeissä merkeissä, minun kainalossani toinen kana ja toinen Needalla. Kaikki jaksoivat vääntää vitsiä siitä, miten komennamme omat kanamme kotiin tai kutsumme niitä kuin koiria;) Täällä ei nimittäin paljon kanoille nimiä anneta… Maija ja Maisa ovat nyt toistaiseksi asuneet varastossa, mutta Aki aloitti jo kuku-housen rakentamisen meidän pihalle. Siitä on tulossa erittäin hieno! Kaikki ovat sitä käyneet ihastelemassa.



The Kuku-house! (ja uusi baiskeli)



Tänään ei minulla ole ollut paljon tekemistä. Oikeastaan olen istunut koko päivän melkein samassa asennossa. Kampaaja ”mestari” (mies) tuli tekemään minulle tänään rastat, jotka ovat melkein valmiit. Huomenna jatketaan vielä vähän, ehkä noin viisi tuntiaL Aloitimme tänä aamuna kahdeksan jälkeen ja lopetimme puoli seitsemän illalla. Kohtalaisen pitkä aika istua aloillaan. Sain paljon osanottoja ja taas väännettiin vitsejä istumalihaksistani sekä kaikesta mitä vain kenellekin mieleen tuli. Iloluontoista väkeä nämä Tanzanialaiset! J

Lauantaina Aki osti baiskelin ja nyt on helpompi liikkua täältä kylälle. Käytiin muutenkin taas torilla ja hankittiin kaikkea tarpeellista ja ehkä vähän tarpeetontakin. Käytiin myös syömässä ravintolassa. Saatiinpa vaihteeksi lihaa ravinnon jatkeeksi.

Terveisiä vaan kaikille! Aurinko paistaa!

Raita, Aki ja Altti









Elämää Mafingassa...

Kamwene!

Kevät on tullut! Aamulla kun herättiin, kuultiin kukon metelöinnin lisäksi linnun liverrystä. Mikähän kottarainen tai peipponen lieneekään. Isoja kelta-mustia perhosia lentelee myös ja niitä näkee koko ajan enemmän.

Elämä täällä orpokodilla on alkanut sujumaan ja koti alkaa näyttää kodilta. Täällä on betonilattiat, ja koska yöt ovat kylmiä, myös lattia on kylmä. Käveltiin eilen ammattikoululle ostamaan muutamat matot lattialle. Matot ovat oppilaiden tekemiä, joten rahat menivät toivottavasti hyvään tarkoitukseen. Aki pesi lattiat ja nyt ovat uudet matot lattioilla, eipä kävellä enää kengät jalassa sisällä. Maa täällä on punertavaa hienoa hiekkaa ja todella pölisevää, joten sitä hiekkaa on joka paikassa ja kengän pohjista sitä tulee erityisen paljon sisälle. Toivottavasti nyt vähenee. Seinät talossamme, kuten joka paikassa, on valkoiseksi maalattuja. Altti piirsi meille hienoja kuvia, jotka nyt on ripustettu seinille. Sohvan yläpuoleiselle seinälle tehtiin yhdessä Altin kanssa 4xA4 kokoinen Afrikka taulu. Siinä on kirahvi, norsuja, leijonaperhe, apinoita ja seepra. Se on tosi hieno.

Tultiin juuri aamurukouksesta/hartaushetkestä. Se alkaa joka aamu 7.30 eli oikeasti sitten kun on riittävästi ihmisiä paikalla. Joku käy kolkuttamassa peltilautasta ja aloitetaan virrellä. On hieman erityyppisiä virsiä mihin meillä on totuttu J. Joku aloittaa laulun ja toiset yhtyvät siihen, jokainen omasta ”stemmasta”. Kuulostaa tosi hienolta. Rukoushetken jälkeen kaikille toivotetaan huomenta eli kamwene tai ihan suomeksi vaan hyvää huomenta ja sitten se joka on ollut edellisenä päivänä vastuussa lapsista, kertoo miten eilinen meni. Yleensä kaikki on Salama, eli rauhallista. Pari päivää sitten yksi ihan pienistä alkoi oksentaa ja oli kuumeinen. Häntä käytettiin sairaalassa ja hänellä epäillään hiviä. Molemmilla vanhemmilla oli ollut. Lapselle tehdään verikokeet ja asia selviää parin viikon päästä. Kuulumisten vaihdon jälkeen minut lähetettiin kotiin ja siksi kirjoitan tätä blogia nyt. Sain flunssan jo ennen kuin lähdettiin tänne ja tauti näyttää olevan sitkeässä ja on pahentunut koko ajan. Eilen illalla voin myös todella pahoin. Muutamat muutkin lapset ovat oksennelleet, joten se on joko samaa tai sitten olen syönyt jotain sopimatonta, kuka tietää… Tänä aamuna päätin aloittaa antibioottikuurin tähän flunssaan. Se on nyt kestänyt jo kuitenkin kaksi viikkoa. Otin myös maitohappobakteereja, jotta antibiootit eivät sekoittaisi mahaa vielä lisää.

Täällä tuntuu, että päivä lämpenevät koko ajan. Rakennukset antavat kyllä todella hyvän suojan paahtavaa aurinkoa vastaan ja sisällä on ihan viileää. Minä olen aika paljon lasten kanssa sisällä tai katoksen varjossa, joten mitään huomattavaa rusketusta ei ole vielä tapahtunut. Altti ja Aki ovat paljon enemmän ulkona kuin minä ja he ovatkin ruskeampia. Alttia täytyy muistuttaa koko ajan, että muistaa pitää lippiksen päässä, muuten palaa nuppi J. Aki on korjaillut täällä paikkoja ja bibi Msese (johtaja) kävi ostamassa uusia työkaluja ihan Akia varten. Yhdeksän ikkunaa oli rikki ja ne on nyt korjattu, mutta taas oli toissa iltana isommat rikkoneet yhden ikkunan lisää. Bibi pyysi Akia rakentamaan uuteen keittiöön kabatin, jonka Aki aikoo tehdä ammattikoulun tiloissa. Täällä ei ole välineitä tai materiaalia kaapin rakentamiseen.

Altti leikkii päivät pitkät ulkona toisten lasten kanssa. Nyt on muutamista lapsista tullut jo parempia kavereita, joiden kanssa Altti viihtyy. Alkupäivät olivat erityisen raskaita Altille, koska toiset lapset seurasivat, matkivat ja nipistelivät häntä. Bibi kuitenkin jutteli lasten kanssa ja sanoi, että Altti on täällä kolme kuukautta eikä katoa minnekään. Jos vain juoksette perässä, se kyllästyy teihin. Nyt Altti saa olla enemmän rauhassa.

Ruoka me hankitaan torilta ja kaupasta ja valmistetaan itse meidän omassa keittiössä. Toistaiseksi ruoka on ollut aika yksipuolista ja hiilari-pitoista: Riisiä, perunaa, pastaa, vihanneksia, vaaleaa leipää ja joskus tölkki lihaa tai tonnikalaa. Torilta ostetut herneet ovat tosi hyviä ja niistä ja sipulista tulee tosi hyvä kastike perunalle. Syödään yleensä vain kerran päivässä ja illalla riittää tee ja leipä. Säilykkeet ovat ylellisyys tavaroita, eikä niitä viitsi paljon ostaa. Ovat suhteessa aika kalliita. Toissa päivänä Aki kävi lihakaupassa ostamassa naudanlihaa. Katosta riippui ruhoja ja puoli kiloa vetäistiin puukolla kyljestä. Oli niin sitkeää, että vaikka keitin sitä pari päivää, ei sitä voinut syödä. Taidetaan ostaa torilta kana ja höyhentää se… Eilen paistoin ihan suomalaisia lettuja jälkiruoaksi, Nam!

Wasalaam Mafingasta, kaikki hyvin!

Raita, Aki ja Altti

Perillä Mafingassa



Dar es Salaamin lentokenttä, ensi kosketus Tansaniaan.

 

Perillä ollaan Tansaniassa, Mafingassa. Matka alkoi maanantaina. Aamu viideltä kaveri tuli hakemaan meitä sekä viittä matkalaukkua, kahta rinkkaa ja tietokonelaukkua lentokentälle. Lentokoneen piti lähteä 7.50, mutta lähtikin noin puoli tuntia myöhässä. Matkareitti oli Helsinki-Lontoo-DarEsSalaam. Lontoosta lähti lento Dariin vasta illalla, joten meillä oli koko päivä aikaa kierrellä Lontoossa.

Menimme Heathrow Expressillä Paddingtonin asemalle ja sieltä metrolla Piccadillylle. Meillä kävi hyvä tuuri. Koko päiväksi oli luvattu vesisadetta, mutta paistoikin aurinko. Lontoossa käytiin syömässä ja kierrettiin kävellen sightseeing. Lopuksi käytiin vielä Hamley’sillä eli maailman suurimmassa lelukaupassa, josta Altti sai lego-lentokoneen. Mietimme kyllä, että tuleeko siitä vielä suurempi kulttuurishokki: lelukaupasta Afrikan syrjäkylälleJ.

Seuraava yö meni lentokoneessa enemmän tai vähemmän nukkuen. Altti onneksi nukkui suurimman osan matkasta. Darissa olimme perillä paikallista aikaa (ja Suomen kesäaikaa) seitsemältä. Lentokoneessa piti täyttää valmiiksi viisumi-hakemukset, jotka laitettiin passien väliin yhdessä 50taalan setelin kanssa. Lentokentällä ne sitten kerättiin pois ja lasikopeista huudeltiin ihmisiä nimeltä yksi kerrallaan. Kaikilta otettiin sormenjäljet ja valokuvat. Koko touhussa meni tunnin verran. Vaikka oltiin ensimmäisten joukossa viisumijonossa, oltiin lähes viimeiset, jotka tulivat ulos. Onneksi kaikki laukut olivat tulleet perille ja olivat vielä tallellakin.

Dar, Passionist Fathersin pihalta.

Darissa oltiin yö Passionist Fathers-nimisessä paikassa. Paikka oli siisti ja ruoka oli hyvää. Aamulla oli taas aikainen herätys. Taksi tuli hakemaan meitä 15 vaille 5 aamulla, koska bussimme Mafingaan lähti jo kuudelta. Jo pelkästään bussiasema oli kokemus sinänsä. Oli vielä pimeää ja ihmisiä oli kuin muurahaisia, samoin busseja. Meillä ei olisi ollut mahdollista selvitä bussille keskenämme, joten kiitokset taksikuski Allanille! Ensimmäiset kaksi tuntia ”matkasta” menivät siihen, että bussi pääsi ulos bussiasemalta ja pääkadun ruuhkasta. Kaikki bussit nimittäin lähtevät yhtä aikaa… Matka kokonaisuudessaan kesti 10tuntia ja sen aikana oli kaksi pysähdystä. Ensimmäinen pysähdys oli puskassa pissalla käynti: miehet oikealle, naiset vasemmalle. Toinen pysähdys oli huoltoaseman tapainen, josta monet ostivat syötävää. Meillä oli omat eväät, joten pärjäsimme hyvin. Tie Darista oli uutta asfalttitietä, mutta niin täynnä töyssyjä, ettei penkillä aina pysynyt. Mikumin kansallispuiston kohdalla näimme norsuja, kirahveja, antilooppeja ja seeproja. Matka oli mieleenpainuva kokemus.

Kuva otettu bussin ikkunasta

Mafingassa meitä oltiin vastassa ja orpokodilla odotti ruoka. Meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi ja meille näytettiin missä voimme asua. Saimme ihan oman talon! Talossamme on siniset ikkunanpielet ja pieni sisäpiha. Pihalla taitaa kasvaa ainakin köynnösruusu, mutta muita kasveja en tunnista. Yhdessä pensaassa on valtavat, ainakin 15cm pitkät torvimaiset kukat. Matkalla tänne näimme myös apinanleipäpuita. Täällä orpokodilla kanat ja lehmät kulkevat vapaina. Nytkin yksi kana potpottaa ikkunan alla. Kukkoja on pari, jotka kiekuvat vähän väliä. Varsinkin aamuisin voisi toisesta kukosta tehdä paistin…

Lapset täällä ovat ihania! Aluksi osa vierasti meitä Mzunguja, mutta enää sellaisesta ei ole tietoakaan. Jos haluamme olla hetken rauhassa, on sisäpihan portti laitettava kiinni. Suurin osa lapsista on erittäin hellyyden kipeitä ja sylin tarpeessa. Varsinkin pienet ovat niin hellyyttäviä, että sydämeen koskee. Heistä pidetään kyllä hyvää huolta, mutta ymmärrettävää on, ettei syliä riitä vähäiseltä aikuismäärältä. Työtä on paljon. Pole na Kazi!

Alle viikko aikaa lähtöön!

Heippa!

Hirveä tohina: onko matkalaukkuja riittävästi, mitä otetaan mukaan, miten lääkkeet pakataan, missä vaihdetaan rahaa, koirat ja kissa hoitopaikkoihin, viimeiset koulutehtävät, kuka tyhjentää pakastimen ja siivoaa jääkaapin, ulkotavaroiden varastoon roudaus jne jne...
Nyt on kaikki rokotteet otettu ja malarialääkitys aloitettu. Toistaiseksi ei minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Tai ehkä hieman väsyttää, mutta sitä on paha laittaa pelkästään lääkkeen syyksi. 5tunnin yöunilla kun mennään, niin ei kai voi muuta kuin väsyttää...
Matkajännitys on saanut minut ainakin jo valtaansa ja sekoittaa omalta osaltaan noita yöunia. Toivotaan, että Afrikassa nukuttaa sitten ;D
Kwa Heri! kirjoittelen varmaan uudelleen vasta kun ollaan vaihdettu mannerta.
Raita