Kotona taas!

 Heippa Kaikille!

 Tumefika nyumbani salama! Matka Suomeen oli pitkä, eikä vain ajallisesti vaan myös henkisesti. Nyt tuntuu kuin olisi ollut valovuoden päässä täältä kylmästä ja pimeästä pohjolasta. Miksihän muuten on sanonta, että pimeässä Afrikassa kun ei siellä ollut kyllä yhtään pimeää...?! Nyt tuntuu, että väsyttää aivan valtavasti. Nukkuminen on ollut vaikeaa eikä unta oikein riitä. On vähän sekava olo. Osa sydämestä ja aika suurikin palanen, jäi kyllä orpokodille Mafingaan, Tansaniaan. Onneksi tekstiviestit sinne ovat suhteellisen halpoja, joten voimme jatkaa yhteydenpitoa.

Tulimme toissa yönä puolen yön jälkeen. Kotona odotti luminen maa, kynttilät ulkona, upea tervetuloa kotiin-kyltti, suklaata, pipareita, siivottu koti, jääkaapissa valmiit voileivät ja ruokaa sekä sauna oli lämmin. Meillä on niin ihania ystäviä, että itken ilosta. Tai en tiedä miksi itken, koska muutenkin vähän itkettää koko ajan. Miten sitä ihminen voikin olla näin hassu.

Yöllä käytiin saunassa ja syötiin iltapalaa, sitten nukkumaan. Altti ehti nukkua Lontoo-Helsinki välisen matkan, joten hänellä oli tarmoa käydä heti leikkimään. Siis keskellä yötä.  Joutui hieman käyttämään perinteisiä ”kasvatus”keinoja eli uhkailua ja lahjontaa, että saatiin poika irroitettua leluistansa. Oli tainnut olla ikävä. Oma sänky tuntui hieman omituiselta myös Altin mielestä ja omassa huoneessa (yksin) oli hieman outoa käydä nukkumaan.  Se kyllä helpotti kun äiti kävi rymyämässä komeroa ja kaivelemassa jouluvalot lapsen ikkunaan. Uni tuli heti J

Lentomatkat menivät hyvin ja kaikki asiat sujuivat niin maassa kuin ilmassakin. Meitä oli ihan selvästi siunattu. Kun kone nousi Darista, saimme hetken päästä ihailla Kilimanjaron upeita lumihuippuja. Se oli vaikuttava näky meille kaikille. Lensimme myös Saharan hiekka-aavikoiden, Darfurin vuorten ja Niilin ylitse. Valitettavasti valokuva ei tee koskaan oikeutta sille mitä silmä on nähnyt. Vähän ennen Kairoa kone muutti kurssia, joten pyramidit jäivät näkemättä. Myös kun tulimme Euroopan ylle alkoi muodostua pilviä ja tuuli yltyi. Ilmakuoppia oli jonkin verran, mutta kaikesta selvittiin. Lontoossa Heathrowlla meillä oli parituntia aikaa vaihtaa terminaalia sekä käydä ostamassa vähän joulusuklaata. Tiesittekö, että lentokentällä ei voi käydä ostamatta suklaata?! Tarjoukset tobleroneista ja After eight- laatikoista oli liian houkuttelevia. Helsinkiin saavuttiin puoli tuntia etuajassa. Meitä jännitti saammeko kaikki meidän matkatavarat. Ehdimme käydä vain vessassa ennen kuin kävelimme matkatavaroita vastaanottamaan, niin kaikki kuusi pakaasia ja rumpu tulivat hihnaa pitkin lähes peräkkäin. Uskomatonta!

Nyt sitten yritetään kotiutua ja tottua pimeyteen. Milla se leipoi jo heti eilen ensimmäiset joulupiparit ja minulla on lanttulaatikot tulossa. Kinkku on käyty hankkimassa ja kohta varmaan kaivellaan loput jouluvalot. Tarvitaan hieman kirkkautta nyt tähän synkkyyteen... Pesukoneessa pyörii ehkä kuudes satsi pyykkiä ja viisi on vielä odottamassa. Kyllä tämä tästä. Altti ei ole irroittautunut leluistaan muutakuin nukkumisen ajaksi ja eilen kun kävi saunassa. Illalla Altti tuli alakertaan, oli riisuutunut ja ilmoitti meille, että nyt hänellä olisi sopiva väli käydä saunassa, aiotteko tulla mukaan vai ette? Olihan sitä mentävä.
 

Siunattua joulun odotusta kaikille!

Lähtötunnelmissa...

 



Darissa hotellin portailla. Lämmintä 45 ja kosteus 99%. Kameran linssi meni huuruun.

 Heippa kaikille!

Viimeinen päivä täällä Tansaniassa takana ja aamulla on kotiin lähtö. Kovasti on koko viikko pakkailtu, että saataisiin kaikki mahtumaan mukaan. Laukkuja on kuusi + rumpu + kaksi rinkkaa + tietokone. Jostain syystä tuntuu, että ihan kuin tavaraa olisi enemmän kuin lähtiessä. Olo on nyt aika ristiriitainen. Toisaalta on kyllä kiva palata kotiin ja joulua viettämään, mutta toisaalta on niin haikea mieli lähteä. Olemme saaneet paljon ystäviä ja lapset orpokodilla ovat ihania. Nyt ollaan siis Dar es Salaamissa hotellissa ja täällä on joulu, tai ainakin joulukuusi.



Viimeiset vilkutukset kanoille ja sitten bussille. Kotiinlähtö!



Maija ja "Maisa"

 

Naapurin pojat katselemassa telkkarista joulukalenteria. Kaikkien piti päästä syliin.

  Eilen aamulla lähdettiin Mafingan kotoa ja itkuksihan se meni. Onneksi lapset lähtivät pyhäkouluun, ettei ollut valtavaa saattuetta pihalla. Roida, Frida ja bibi Msese tulivat meidät hyvästelemään ja bibi saattoi meidät bussille. Mieli oli todella haikea ja kaikkia itketti. Itse bussimatka meni oikein hyvin, mutta alussa sattui pieni häslinki. Bussin piti tulla vasta kymmenen aikaan, mutta se tulikin puoli tuntia etuajassa. Meillä oli vielä kaikki tavarat autossa ja juteltiin pihalla ihan kaikessa rauhassa. Tuli hirveä kiire, koska nämä bussit ei todellakaan odottele. Ne pysähtyvät juuri sen verran, että matkustajat hyppäävät kyytiin ja sitten mennään. Meillä oli tekeminen laukkujen kanssa, koska niitä oli niin paljon. Aki jäi huolehtimaan laukuista ja minä menin lasten kanssa bussiin. Se jo liikkui, kun Aki tuli kyytiin ja saman tien kuski kaasutti ulos porteista. Samalla hetkellä tajusimme, että tietokone puuttuu – jäi autoon! Huusimme kuskille, että meidän tietokone jäi ja Aki ryntäsi sitä hakemaan. Kuski joutui kuitenkin jatkamaan matkaa, mutta pysäytti tien varteen vähän matkan päähän ja jäi odottamaan. Onneksi! Aki kuitenkin säikähti kun bussia ei enää näkynyt. Vitsailtiin vielä juuri ennen lähtöä, että meidän pitää jättää Mafingaan jotain tärkeää, että on pakko joku päivä palata sitä hakemaan. Melkein toteutui… 

Nyt olemme viettäneet Darissa koko tämän päivän. Olimme ajatelleet, että loput shillingit vaihdamme pois, koska emme niillä tee mitään Suomessa. Kävi kuitenkin niin, että ”pääsimme” niistä eroon ihan muutenkin. Kävimme vähän vielä ostoksilla käsityötorilla ja kas kummaa, ei jäänyt paljon vaihdettavaa. Nyt olemme hotellihuoneessa ja vain odottelemme aamua. Pakkaukset on tehty uusiksi, jotta saatiin kaikki uudetkin tavarat mahtumaan.

 Viimeisellä viikolla Milla maalasi kaikkiin loppuihin huoneisiin kuvia, joista lapset iloitsivat kovasti. Maalasimme kuvia myös tyhjiin huoneisiin, koska sinnekin voi olla lapsia tulossa. Torstaina pidimme henkilökunnalle ”suomalaisen” illan ja me laitoimme heille ruokaa. Teimme makaronilaatikkoa, nakki-pekonipaistosta, perunoita ja jauhelihakastiketta. Jälkkäriksi teimme korvapuusteja ja kaurakeksejä. Meillä oli kaurahiutaleita, koska Milla ja mummo toivat niitä meille. Ruoan kanssa teimme tomaateista, kurkusta ja kanamunista salaatin ja Milla teki salaatinkastiketta, johon tuli maitoa, sokeria ja etikkaa. Itse salaatin lehtiä emme löytäneet mistään, koska täällä ihmiset eivät syö yleensä raakoja kasviksia. Salaatti on heidän mielestään ihan lehmän ruokaa, eikä sitä nyt ainakaan sellaisenaan syödä. Bibi Msese kertoi kaikille, että Milla oli tehnyt salaatinkastikkeen ja sitä laitetaan salaatin päälle. Naapurin setä taisi ymmärtää vähän väärin ja kaatoi salaatinkastikkeen lasiinsa. Milla meinasi tikahtua nauruun, kun seurasi juoko se kaiken. Joi se! Oli hauska seurata vieraita, mitä he tekevät ja miten ruoka maistuu. Alkuun he arastelivat ja ottivat ruokaa vain vähän. Lähes kaikki kuitenkin ottivat lisää ja annosten kootkin suurenivat. Jotkut ottivat pelkkää nakkipaistosta ja jauhelihakastiketta isot määrät. Ruoka maistui hyvin ja ruoan jälkeen kerroimme vähän maasta nimeltä Suomi. Se herätti paljon naurua, kysymyksiä ja keskustelua. Olimme tehneet pienen power pointin, missä oli kuvia suomesta. Kerroimme vuodenajoista, saunasta, joulupukista, lumesta, nokiasta ja puhtaasta luonnosta. Heitä kiinnosti, miten me pidämme järvet ja metsät puhtaina. Heitä kiinnosti myös, miten ihmiset pääsevät ulos taloista jos on paljon lunta. Bibi Msese teki Akin kanssa sopimuksen, että Aki tulee vielä takaisin ja rakentaa heille saunan. Kättä päälle lyötiin…

Lauantaina oli henkilökunnan vuoro tehdä meille afrikkalaista ruokaa. Saimme keitettyjä banaaneja, ugalia, maharagea (papuja), mchichaa, lihakastiketta, vihreitä tomaatteja sekä kurpitsan lehtiä. Kaikki oli todella hyvää. Ruuan jälkeen bibi Msese piti meille todella kauniin puheen ja saimme upeita lahjoja. Saimme puisen sokerikon sekä upean eben-puisen patsaan. Istuimme vielä katsomaan meidän kuvaamia videoita Ruahan kansallispuistosta sekä orpokodilta. Ilta alkoi kääntyä yöksi ja lopuksi vielä lauloimme ja rukoilimme yhdessä. Orpokodin ihmiset jäävät kyllä sydämiimme loppuiäksi.

Lauantaina päivällä järjestimme lapsille oman juhlan. Söimme keksejä ja mehua, katsoimme elokuvaa sekä meidän kuvauksia. Näiden jälkeen lapset saivat onkia. He saivat mukaansa karkkia sekä Millan tekemät kortit. Onginta oli todella onnistunut. He eivät olleet koskaan aikaisemmin tehneet sellaista ja kaikki olivat todella innoissaan. Lapsille myös kerrottiin, että lähdemme seuraavana päivänä, joten hyvästelimme lapset.

Uskon vahvasti, että palaamme vielä Tansaniaan. Pitäähän meidän päästä katsomaan onko norsut vielä pystyssä.


Heippa Mafingan koti!!!



Tässä vielä kuva lähes koko orpokodin porukasta.

Elisha-vauva

Heippa!

Tasan kaksi viikkoa jäljellä kotiutumiseen. Tuntuu ihan hassulta, että niin vähän enää. Sytytettiin Millan kanssa kynttilä ensimmäisen adventin merkiksi ja laulettiin ensimmäiset joululaulut. Eivät vain sanat ihan sopineet tähän tunnelmaan ja maisemaan. Jos jotain nyt kaipaan, niin edes vähäsen jouluista tunnelmaa. Mutta ei sille kai voi minkään, että minä ainakin yhdistän joulun tulon pimeneviin ja kylmeneviin iltoihin, kynttilöihin ikkunalaudoilla ja ensimmäisiin lumisateisiin. Kolme asiaa joista täällä ei ole tietoakaan.

Viime perjantaina tänne tuli uusi lapsi. Hänen nimensä on Elisha. Elisha on ihan pikkuinen, noin pari kiloa painava poikavauva. Hän täytti tänään 10 päivää. Äiti oli kuollut synnytykseen, mutta vauva oli saatu pelastettua. Pojan setä ja kaksi tätiä toivat vauvan tänne, koska heistä kukaan ei voinut ottaa häntä omaan kotiinsa. En tiedä oliko tarinat tosia vai keksittyjä, miksi he eivät voineet lasta pitää, mutta tänne hän on joka tapauksessa tervetullut. Elisha on terve pieni poika, mutta hänellä ei ole silmiä. Silmäluomet ovat hyvin tiiviisti yhdessä ja eilen häntä käytettiin Ilembulassa sairaalassa tutkittavana. Kun tällainen lapsi syntyy, täällä uskomukset ovat toisinaan niin vahvoja, että syytellään ja mietitään kenen vika tämä on. Näistä uskomuksista pitäisi päästä eroon.

Norsuprojekti on päätöksessä, kuten jo aikaisemmin hieman kerroin. Olemme yrittäneet saada porukkaa kasaan, että saisimme edes yhden kuvan koko orpokodin väestä norsujen kanssa. Tämä on toistaiseksi jäänyt vielä yritykseksi, koska meillä kaikilla on ollut niin paljon kiireitä. Toivottavasti saamme teille pian yhteiskuvan.

Meillä on toinenkin projekti täällä menossa. En ole varma olenko maininnut tästä leikkihuone-projektista, mutta nyt siitä kerron. Saimme johtaja bibi Mseseltä luvan ottaa käyttöön yhden huoneen orpokodilta. Maalasimme sinne seinät täyteen värikkäitä kuvia. Aki asensi seinälle kellon sekä hyllyjä. Milla ja mummo olivat suomessa tehneet hienon seinä vaatteen, jossa on 30 isoa taskua. Kaikissa taskuissa on lampaan kuva. Sekin on nyt leikkihuoneessa. Taskuihin voi piilotella lapsille aarteita tai vaikka karkkeja. Varastosta löytyi joitakin leluja, joita suomesta on lähetetty. Ostimme vielä joitakin palikoita sekä seinälle taulun, josta voi opetella numeroita.

Leikkihuone on ollut nyt kovassa käytössä. Koska huone ei ole kovin iso, teimme säännöt, että korkeintaan kuusi lasta kerrallaan pääsee leikkimään. Vaikeinta meille on varmaankin yrittää olla tasapuolinen ja katsoa että kaikki pääsisivät leikkimään yhtä paljon. Ei siksi, että emme haluaisi olla tasapuolisia vaan kun leikkihuoneen ovi avataan tai edes kävelen kohti leikkihuonetta, minun kimpussani on vähintään kymmenen lasta vaatimassa päästä seuraavaksi. On vaikea muistaa kuka oli eilen tai aamulla ja montako kertaa.

Nyt olemme Riikan luona Njombessa käymässä. Altti riemuitsee ulkona, koska Riikalla on kaksi vartiokoiraa, joista Altti sai itselleen heti kaverit. Altilla on tainnut olla kova ikävä Väinöä ja Vellua. Tänään torilta ostettiin Altille kookospähkinä. Riikan vartija rikkoi sen Altille.

 Terveisiä! Kosket

Safarilla Ruahassa

Heippa kaikille!

Tiistaiaamuna lähdettiin aikaisin kohti Ruahan kansallispuistoa. Ajoimme ensin Iringaan ja viimeistelimme eväät ostamalla torilta papaijaa, ananasta, mangoja, tomaatteja, kurkkuja ja banaaneja. Muuten meillä oli eväänä tonnikalaa, purkkilihaa, (itse)vasta leivottuja sämpylöitä, hapankorppuja sekä teetä, kahvia ja mehua. Iringasta oli matkaa kilometreinä noin 130, mutta ajallisesti matkaan menee noin kolme tuntia. Tie oli hiekkatie ja osittain aika huono. Autossamme ei ollut ilmastointia, joten matkasimme ikkunat avoinna. Kun laskeuduimme Iringasta, huomasi taas sen eron mikä on lämpötiloissa riippuen siitä oletko vuorilla vai laaksossa. Paita liimautui ihoon, otsalla valui hiki ja siihen lisätään ikkunoista tuleva pöllyävä hiekan määrä, olimme varmaan näky kun pääsimme perille. Minäkin viisaana pidin valkoista paitaa, joka matkan päätteeksi oli aivan ruskea.

Ruahassa yövyimme mabandassa, joka on paikallinen yksinkertainen majoitus keskellä kansallispuistoa. Rakennukset olivat peltisiä, jotka oli verhoiltu heinällä maastoon sulautuviksi. Niissä oli verkkoikkunat ja hyttysverkoilla varustetut sängyt. Rakennukset olivat leveän joen varressa, vaikkakin tähän aikaan vuodesta joki oli kuiva. Kun saavuttiin perille, oli ihan majoituksen vieressä iso norsulauma. Yöllä oli parempi olla kuvittelematta, mitkä kaikki eläimet haluavat tulla tutkimaan meidän eväitä. Kuulimme, että siihen aikaan kun joessa on vettä, virtahevot melskaavat ihan ikkunan alla. Tiesittekö muuten, että virtahepo voi vaeltaa yön aikana 100km?

Ensimmäisenä päivänä ajelimme puiston alueella 4tuntia ja seuraavana (synttäriaamuna) ajelimme vielä 5tuntia. Näimme valtavan määrän eläimiä. Kirahveja, seeproja, norsuja, apinoita, paviaaneja, leijonia, antilooppeja, pahkasikoja, virtahepoja, krokotiileja, värikkäitä pikkulintuja, kotkia, korppikotkia, metsäkanoja, mangusteja ja paljon kaiken laisia pikkueläimiä. Leijonat, jotka nähtiin, oli suurin osa naaraita. Yksi urosleijona nähtiin, mutta se oli nuori, joten sillä ei ollut isoa harjaa.

Ensimmäisenä päivänä leijonat olivat aika levottomia ja ne olivat luultavasti nälkäisiä. Seuraavana aamuna nähtiin yhdessä puussa valtava määrä korppikotkia, jotka päivystivät ilmeisesti raatoa. Nähtiin myös isompi lauma leijonia puun alla varjossa ilmeisen tyytyväisen oloisina. Liekö saaneet saalista edellisenä yönä.

Keskiviikkoaamuna nousin ylös katselemaan auringon nousua vuorten välistä. Ensin se värjäsi kaiken vaaleanpunaiseksi ja pikku hiljaa oranssiksi. Antiloopit ja seeprat vaelsivat savannilla. Seisoin majan edustalla puun alla ja kuuntelin kun linnut huutelivat toisilleen ja sirkat sirittivät valtavan kovalla äänellä. Voiko mieleenpainuvampaa syntymäpäivän aamua olla? Tunnelma oli kuin elokuvasta ja juuri sellainen, että tunsi olevansa Afrikassa!

Toivottavasti saatte edes murto-osan siitä tunnelmasta näiden kuvien kautta. Luultavasti kuitenkin tämä on yksi niistä asioista, jotka pitää vain itse kokea.

Katika safari yangu, tatembea na wewe!

Aki, Raita, Milla ja Altti

Makkara-puu



Altti ja reilun kokoinen pääkallo



Mitäköhän Milla näkee?

Millaa hakemassa!

 



Aamu viideltä viimeiset netitykset ennen Dariin lähtöä.

Mambo vipi?

Reilu viikko kulunut viime päivityksestä ja paljon paljon olisi kerrottavaa.



Aki tuo Millalle sänkyä



Viikko sitten lauantaina lähdimme siis pitkälle bussimatkalle Dar es Salaamiin. Olimme ostaneet liput aika uuteen bussiin ja yllätyimme positiivisesti. Bussi oli erittäin siisti ja siellä oli jopa telkkarit ja kaikki. Darissa olimme yhden yön lentokentän viereisessä hotellissa, koska aamulla olimme menossa minun äitiä ja Millaa vastaan. Illalla ei meinannut uni tulla ja aamulla nousimme jo puoli viisi. Minua ja Alttia jännitti tosi paljon. Altti oli kyllä hieno reissumies ja jaksoi kaikesta jännityksestä huolimatta matkustaa 10tuntia bussissa kertaakaan nurisematta.

 Aamulla menimme kentälle heti seitsemän jälkeen. Kone laskeutui kaksikymmentä yli, mutta sen jälkeen matkalaisia odotti viisumijono sekä matkalaukkujen odottelu. Viisumeiden saamisessa kesti toista tuntia. Pitkällisen odottelun jälkeen näimme vihdoin mummon ja Millan. Sitä tunnetta ei voi kuvata, kun näkee oman lapsensa pitkästä aikaa. Ja voi sitä kälkätystä, kun kaikilla oli niin paljon asiaa!

Darissa meillä oli varattuna huoneet Coral beach hotellista sunnuntaista keskiviikkoon asti. Hotelli oli oikein hieno ja tämän kahden kuukauden jälkeen ylellinen. Toisessa ikkunat Intian valtamerelle ja toisessa parveke, ilmastointi, kuumaa vettä hanasta vaikka koko päivän laskisi, suuri uima-allas, hyvää ruokaa ja kaunis puutarha. Ensimmäinen päivä otettiin rennosti hotellilla. Millan ja Altin kanssa melskattiin uima-altaassa ja otettiin aurinkoa. Seuraavana päivänä käytiin tingatingalla katselemassa Afrikkalaista taidetta ja käsitöitä sekä ”mzungu-marketissa” eli meidän näkökulmasta ostoskeskuksessaJ Nämä paikalliset eivät taida niistä oikein tavaroitaan hankkia. Me kyllä osteltiin vaikka mitä valkonaamojen ruokaa ja tavaroita.

 Akin kanssa käytiin myös toisella käsityötorilla, josta etsimme tarkoituksella vain yhtä esinettä: rumpua! Löydettiin hieno ja ihan kunnon kokoinen djembe-rumpu. Nyt aiomme vielä teettää siihen mittoihin sopivan kantokassin. Saas nähdä miten saadaan se Suomeen asti tuotua.



 

Varhain keskiviikko aamuna lähdettiin matkalle takaisin tänne Mafingan kotiin. Olimme sopineet tutun kuskin kanssa hinnan automatkasta Dar-Mafinga. Hän tuli hakemaan meitä viideltä aamulla. Kyllä kannatti maksaa hieman enemmän automatkasta, koska nyt pystyimme pysähtelemään missä haluttiin ja etenkin Mikumin kansallispuiston kohdalla se oli mahtava juttu. Näimme valtavan määrän eläimiä. Laumoittain antilooppeja, kirahveja, seeproja, villisikoja, norsuja, apinoita ja vielä aivan tien vieressä laidunsi kolme valtavan kokoista puhvelia. Saimme kaikista kuvia.

Vaikka hienosto hotellissa oli kivaa ja nautittiin olostamme uima-altaalla, oli ihan kiva palata kotiin. Milla oli odottanut tämän paikan näkemistä. Toivottavasti ei ollut pettymys. Lapset täällä ovat olleet todella innoissaan Millan tulosta. Nyt kun vielä kotiudutaan tänne yhteisesti, niin meille tulee varmasti ihan mukava kuukausi. Olen niin iloinen ja onnellinen, että olemme kaikki taas yhdessä.

NORSUPROJEKTI

Poissa ollessamme norsuprojekti on edennyt niin sanotusti päätepisteeseen. Norsut ovat valmiit, antilooppi paikoillaan, kaikille on valettu jalustat, jotta pysyvät varmasti pystyssä ja kaikilla on myös maali pinnassa. Sekä lapset että aikuiset ovat iloinneet eläimistä. Kaikki ovat käyneet niillä ratsastamassa. Minusta on valtavan hienoa, että olemme saaneet aikaiseksi jotain pysyvää tänne orpokodille. Seinillä on maalauksia ja nyt vielä pihalla eläimiä. Johtaja Hellena sanoi meille kerran, että suomalaiset eivät ole enää vain heidän ystäviään, he ovat sukulaisia. Joten todella iso kiitos kaikille jotka osallistuivat näiden norsujen hankintaan. Olette saaneet tänne jotain todella pysyvää iloa aikaiseksi!